sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kiinalaisessa puutyöpajassa



Helsingin taidemuseo HAM tarjoilee katsauksen kiinalaiseen puusepäntaitoon Ai Weiwei @ Helsinki -näyttelyssä. Taidemaailman vaikutusvaltaisimpien Top 100 -listalla kakkoseksi noussut Ai Weiwei on supertähtisarjaa. Teokset yhdistävät kiinalaisia antiikkihuonekaluja, temppelin osia ja uudempaa tuotantoa pienistä teoksista valtaviin ison salin kattoon asti ulottuviin teoksiin.

Ai Weiwei tunnetaan myös ihmisoikeusaktivistina ja kiinnostavimpia ovatkin teokset, joiden tausta kerrotaan yleisölle. Esimerkkinä tässä näyttelyssä ensimmäistä kertaa nähtävä jätesäiliö, jonka taustalla on jätesäiliöön tukehtuneiden katulasten tarina. Monen teoksen esittelyssä kuitenkin todettiin vain tulkinnan jäävän katsojalle. Tyhjien puukehysten rivi oli yksi näistä teoksista.


Oma suosikkini teoksista on vanhoista antiikkijakkaroista koottu veistos, joka on yksinkertaisesti kaunis. Moni näyttelyn töistä olikin esimerkkejä upeasta puusepäntyöstä - sekä vanhasta, että uudesta. Näyttelyinfon mukaan nykyiset puusepät tosin olivat protestoineet antiikkihuonekalujen "tuhoamista" vastaan, mutta onneksi heidät oli saatu puhuttua ympäri.

Näyttelyseurana oli tällä kertaa nuoria taideharrastajia. Museon henkilökunta opasti pienempiä vierailijoita bongaamaan eläinhahmoja Valkoisen talon puuveistoskoristeista. Ainakin koira ja kala sieltä löytyi, itse bongasimme vielä leijonan. 6-vuotiaaseen teki vaikutuksen ison puuveistoksen kuvaus, jossa sanottiin sen koon tekevän katsojalle epävarman olon. Tästä huonon olon puusta hän kertoi kotonakin näyttelyn jälkeen.


Ai Weiwei täyttää HAMin yläkerran. Ensimmäisessä kerroksessa on tarjolla Taidesalonki 100 vuotta -näyttely, jossa on mahdollisuus kokeilla itsekin taiteilijan hommia asetelman piirtämisessä. Tarjolla on maalaustelineitä, paperia ja öljyväriliituja ja työn voi jättää muiden ihailtavaksi tai ottaa mukaan. Tervetullut toiminnallinen lisä ei-saa-koskea -museokäyntiin!


Ai Weiwei @ Helsinki Helsingin Taidemuseossa 25.9.2015-28.2.2016

Related Articles

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Popular Posts

Sisällön tarjoaa Blogger.

Ota yhteyttä!

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *