maanantai 30. marraskuuta 2015

Keijukaisneuvoksen viikonpäivät


Kuva: HKT
Keijukaisneuvos Koo on kirjoittanut tieteellisen tutkimuksen ajasta ja sen olemuksesta - ”oppineita mietteitä keijujen (ja muiden henkiolentojen) ymmärtämiseksi.” Pääsemme tutustumaan viikonpäivien tanssiin Helsingin kaupunginteatterin ja Helsinki Dance Companyn esityksessä, joka huomioi pienet ja isot katsojat. Hieno lavastus ja upea puvustus tuovat sadunomaisen tunnelman ensi hetkestä lähtien.

Aikuista katsojaa naurattaa parransänkisen maananataiprinsessan vaikeus päästä sängystä ylös. Pieni katsoja toteaa vain, että kyseessä on kyllä naisen vaatteisiin pukeutunut mies. Lapset pääsevät mukaan esitykseen Keijukaisneuvoksen tarvitessa apua Lauantain aisoissa pitämiseen, ja Lauantain toikkarointi pitääkin oivasti pienimpien mielenkiintoa yllä.

Mustapukuisten ja -kasvoisten apukeijujen tanssi tuki hienosti viikonpäivien esitystä, erityisesti kohtauksessa, jossa kelattiin vähän aikaa taaksepäin pikakelauksella. Torstaikeiju sai heiltä tarvitsemansa tuen hienoon tanssiin. Jokaisella viikonpäivällä oli oma luonteensa ja esitystä tukivat kekseliäät lavasteet: viikonpäiväkone, suurennuslaite pikkuruisten olentojen tutkimiseen, oman tahdon omaava tennispallo ja hienot tulikärpäset osana tanssia.

Puolitoista tuntia kestävä esitys on pienimmille katsojille vähän turhan pitkä. Väliajalla pääsee jaloittelemaan, mutta silti on hieman vaikeuksia jaksaa loppuun asti. Yllättäen ikärajaan vaikutti oletettavasti myös esityksen väkivaltaisuus: viikonpäivien nyrkkeilymatsissa lyötiin kovien äänitehosteiden tuella suoraan naamaan ja sama nyrkkeilyteema jatkui vielä pään sisäisten äänien taistelussa. Aikuiskatsoja näkee slapstickiä Charles Chaplinin Kaupungin valojen tyyliin, mutta pienempi katsoja voi hämmentyä. Kannattanee siis vähintään pitää kiinni 5 v -suosituksesta.

Tällaista pitäisi kulttuuriharrastuksen lasten kanssa olla: lapsia aliarvioimaton yksityiskohtia myöten upeasti toteutettu esitys, josta myös aikuinen nauttii! 

Jyrki Karttunen
Keijukaisneuvos Koo
Koko perheen tanssiseikkailu
Helsingin kaupunginteatteri
Esityksiä Stoassa 5.12. asti

Related Articles

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Popular Posts

Sisällön tarjoaa Blogger.

Ota yhteyttä!

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *