Hesarin kritiikin ja osuvien näytösaikojen johdosta välipäivien leffaksi valikoitui 45 vuotta. Elokuva kertoo 45-vuotishääpäiväänsä valmistelevasta pariskunnasta. Miehen saama kirje tuo avioliittoa edeltäneen ajan ja naisen mukaan juhlavalmisteluihin. Vähitellen selviää mitä ennen avioliittoa on tapahtunut ja miten nämä tapahtumat ovat avioliittoon vaikuttaneet. Vai ovatko vaikuttaneet? Vastauksia ei anneta, vaan paljon jää katsojan päättelykyvyn varaan. Elokuva näyttää kauniisti yhdessä vanhenevan pariskunnan välisen rakkauden ja toveruuden, kaikessa hauraudessaan vielä vuosien yhteiselon jälkeen.

45 vuotta kestänyt avioliitto vaatii varmasti tiettyä kykyä ohittaa asioita niihin syventymättä, mutta jotenkin epäuskottavalta tuntuu tilanne, jossa näin tärkeät tapahtumat olisi vain haluttu unohtaa ja jätetty käsittelemättä. Toisaalta myös naisen mustasukkaisuus 45 vuoden takaisille tapahtumille tuntuu hämmentävältä. Leffan synopsis toteaa "Muutamia päiviä ennen 45. hääpäiväjuhlaa näyttää siltä, että jäljellä ei enää ole avioliittoa, jota juhlistaa." Siis anteeksi mitä? Niinkö pienestä se avioliitto olikin kiinni? Katsoja odottaa koko ajan jonkin kammottavan salaisuuden paljastumista ja kun salaisuus ei niin kammottava olekaan jää ihmettelemään oliko tässä nyt ainekset tämän luokan kriisiin. Vaan ehkäpä kriisiä ei ollutkaan kuin naisen mielessä - ehkä juhlavalmistelujen jännitys purkautui mustasukkaisuutena vuosien takaisia tapahtumia kohtaan.

Leffaa kantaa pääosaa esittävän Charlotte Ramplingin kasvot, joita kamera seuraa lähikuvissa. Berliinin elokuvajuhlien hopeinen karhu ei mennyt väärään osoitteeseen. Toinen kantava voima on sateinen Englannin maaseutu, joka luo melankolista tunnelmaa. Taidokkaasti toteutettu elokuva, jota on kaunis katsella. Loppu, joka pääosan esittäjän ilmeestä päätellen ei ole tarinan loppu, eikä onnellinen, pelastaa vähän. Tarina ei kuitenkaan ihan kantanut ja jälkeenpäin harmitti, että ne listalla ylempänä olleet leffat esitettiin niin kummalliseen aikaan, että meni sitten ilta tätä ihmetellessä.

Andrew Haigh: 45 vuotta
Iso-Britannia 2015