EMMAn viime syksyn päänäyttely, Carol Rama / Polte on Carol Raman (1918-2015) ensimmäinen laaja yksityisnäyttely. Aiemmin lähinnä avantgardistisissa taidepiireissä tunnettu taiteilija ehti kuolla syksyllä juuri ennen EMMAn näyttelyn avajaisia. Aikanaan virallisen taidekentän ylenkatsoma itseoppinut Rama sai vuonna 2003 Venetsian biennaalin elämäntyöpalkinnon. Tämä ei Ramaa ilahduttanut - päinvastoin, hän kysyi loukkaantuneena miksi hänet palkittiin vasta kun luomistyölle ei enää ollut montaa vuotta jäljellä.

Tarjolla on laaja katsaus - noin 200 työtä - taiteilijan elämäntyöhön 30-luvulta 2000-luvulle. Aivan viime vuosina Alzheimeriin sairastunut Rama ei enää kyennyt luomaan uutta. Toistuvia teemoja töissä ovat seksuaalisuus, naisen keho ja sen esittäminen. Ramalla oli feministinen ote työhönsä jo ennen kuin "feminismiä" käsitteenä olikaan. Hän oli nykytaiteilija ennen kuin nykytaiteesta alettiin puhua. Näyttelyssä on vesiväritöitä, joiden kirkkaat värit ja alastomat kirkkaanpunaista kieltään näyttävät naiset rikkovat perinteisen "naisellisen" herkän vesivärityön perinteitä. Toinen Raman tunnusmerkki on brikolaaseiksi kutsutut taulut, eli työt, joissa yhdistellään materiaaleja maalauspohjalle. Eläimen kynnet nousevat maalauksen pinnasta, toisessa taulussa eläimen nahka. Lasisilmiä, ruiskuja. 

Myöhemmin materiaaleista ykköseksi nousee pyöränkumi: aukileikatut sisäkumit toimivatkin mitä erilaisimmissa muodoissa. Mikäpä sen sopivampi materiaali polkupyörätehtailijan tyttärelle! Tunnusomaisia ovat myös painokuvien päälle maalatut teokset. Osassa maalaus on irrallaan teknisestä piirroksesta, osassa - kuten muistoksi saadussa "Imartelu" -teoksen kuvassa - maalauksella on jatkettu painokuvaa. Ja kielet, ne ovat Raman suosikkiruumiinosa ja se näkyy teoksissa.

Näyttelyn keskellä on punainen huone, jossa on esillä "kuvia, jotka voivat tuntua sopimattomilta". Raman debyyttinäyttely vuonna 1945 joutuikin viranomaisten sensuroimaksi siveettömyytensä vuoksi. EMMAn kiinnostava taidevartti vie meidät juuri tähän huoneeseen ja pysähdymme katsomaan rykelmää, jossa on alastomia naisia haarat levällään, raajaton nainen vuoteensa vankina ja ulostava nainen. Näistä viimeksi mainittu tuntuu nykykatsojalle hämmentävimmältä, olemmehan tottuneet pornografiseen kuvastoon siinä määrin, ettei haarovälin kuvaus enää järkytä. Opas kuitenkin kertoo, että aikanaan Italiassa joulun seimiasetelmaan tyypillisesti kuului kakkaava paimen, joten tämä ei ollutkaan se hätkähdyttävä asia teoksessa. Sen sijaan hätkähdyttävää oli se, että kysessä on nainen, ja vielä alaston. Kuulemme, että Marta oli Raman äiti, joka oli joutunut joksikin aikaa mielisairaalaan. 15-vuotias Rama kävi häntä siellä tapaamassa. Punaisen huoneen naisilla, Marta mukaanlukien, on orjantappurakruunuja muistuttavat seppeleet päässään, mutta näistä seppeleistä kuitenkin versoo jotain. Naiset katsovat vaativasti katsojaa ja työntävät kielen ulos suustaan. Rujot siinä missä terveetkin.

Näyttely on osin himmeästi valaistu herkkien teosten suojelemiseksi. Osa teoksista lähteekin tästä näyttelystä varastoon valolta suojaan, joten nyt kannattaa käyttää hyväkseen viimeinen mahdollisuus vielä nähdä nämä kiinnostavat teokset! Näyttely jatkaa EMMAn jälkeen vielä Dublinin IMMAan ja Torinon GAMiin (vierailtuaan ennen EMMAa Barcelonan MACBAssa ja Pariisin MAMVP:ssä, joiden yhteistuotanto näyttely on), joten siellä on toki vielä mahdollisuus nähdä tämä hieno kokonaisuus.

Iloinen yllätys oli ilmainen sisäänpääsy perjantai-iltana. Tosin sittemmin selvisi, että EMMA on jo viime heinäkuusta alkaen ollut mukana Museokortissa, joten sillä sisäänpääsy olisi hoitunut joka tapauksessa.