sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Talvipäivä talvisirkuksessa

Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus Matkalla tarjoaa viihdettä koko perheelle. Tänä vuonna onneksi oltiin sen verran ajoissa, että ylipäätään saatiin liput. Uuden vuoden puolelle meni silti ensimmäinen sopiva näytös, johon lippuja vielä sai. Ei sentään jääty ilman lippuja kuten viime vuonna.

Esitys "Matkalla" kuvaa väsähtäneen joulupukin matkaa halki maiden ja maanosien. Venäläinen autokorjaamo olisi hauska, jollei herättäisi muistoja vastaavista kokemuksista Venäjällä... Esityksen suloisin esiintyjä kuoriutuu munasta jonglööraavien riikinkukkojen iloksi. Turkkilainen kebab-yrittäjä pyörittää pitsaa ja vaimoa, sekä stereotypioita. Huippua on sikojen tankotanssi, jonka mainosvalot aukeavat ehkä paremmin varttuneemmalle yleisölle. Monessa muussakin numerossa osa esityksestä on selkeästi aikuisille suunnattu, mutta hyvin lapsetkin viihtyivät. Sialle annettu sinappihuntu nauratti aikuista, mutta lapsia nauratti enemmän uunia karkuun lähtenyt sika.

4-vuotiaan suosikki oli ilmassa pyöräilevä joulupukki. Siis juuri se numero, jonka kohdalla äiti mietti oliko tässä nyt mitään ihmeellistä. Äidin suosikkeja olivat akrobaatit - pitkäkyntinen käsilläänseisoja ja kultavanteiden kanssa ilmassa leijuva taiteilija. Siinä missä äiti ihmetteli partaansa kiskovan juutalaisen ja palestiinalaisen(?) yhteisesitystä, oli 6-vuotiaan mielestä parasta "ne miehet, joiden parta kasvoi".

Esityksessä on siis todella jokaiselle jotakin. Osin tämä tekee näytöksestä pitkäveteisen kun kaikki numerot eivät aukea aikuiselle katsojalle tai muuten tuntuvat täyteainekselta. Puoliajan jälkeen pari riviä taaempaa kuuluikin aikuisen miehen möreä ääni: "tää on tylsää". No, ei nyt sentään tylsää ja suurimmaksi osaksi hauskaa, viihdyttävää, taidokasta ja hienoa.

Lavastus on kekseliäs ja Joona Pettersonin videoprojektoreilla saadaan äkkiä katsoja mukaan kun vaihdetaan maata matkan edetessä. Maria Uusitalon puvustus on hieno ja vaihtaa tunnelmaa numerosta toiseen. Seinällä soittava liveorkesteri kruunaa esityksen.

Kyllä me ens vuonna yritetään taas muistaa hommata liput ajoissa!

Tanssiteatteri Hurjaruuth: Talvisirkus Matkalla
Kaapelitehtaan Pannuhallissa 5.11.2015-10.1.2016

Related Articles

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Popular Posts

Sisällön tarjoaa Blogger.

Ota yhteyttä!

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *