Kaisa Rautaheimo: Karjaan keskusta, lauantaiaamuyö, joulukuu 2014.

"Olis kiva herätä aamulla niin, että tietäisi mitä tekisi ja olis innostunut siitä. Haluisin että asiat muuttuis, mutten osaa tehdä mitään sen eteen, kun en oo varma mistään. On mulla visioita, mutta tuntuu, että ne pysyy pään sisällä. Sitä on vaan niin vitun aikaansaamaton. Haluisin olla normaali. Sitä kävis koulua, niin kuin muutkin ihmiset. Sitä kävis baarissa. Harrastais, nauttis perusasioista, ei tekis pienistä asioista isoja. Olis silleen rento, eikä ahdistunut ja masentunut. Tajuun että oon risteyksessä. Tajuun että oon jo tän ikäinen. Mut mulla ei oo mitään, ei koulutusta, ei töitä – pitäis päättää mihin suuntaan lähteä. Sitä ihmettelee, miks muille kaikki on ollut aina jotenkin yksinkertaisempaa. Kyl mä kuitenkin luotan siihen, että kaikki järjestyy, että kaikki menee omalla painollaan. Ei oo muuta vaihtoehtoa."

Tässä on valokuvanäyttely, jonka sisältö on yhtä lailla teksteissä kuin itse valokuvissa. Kaisa Rautaheimon hieno projekti kertoo nuorista miehistä - tai pojista - jotka ovat vähän hukassa. Syrjäytymisestä lukee yleensä lehdistä ilmiönä, jolle pitäisi tehdä jotain. Usein vain mainintana sivulauseessa. Tämä näyttely tarjoaa mahdollisuuden päästä vähän syvemmälle syrjäytyneiden maailmaan. Rautaheimo on viettänyt tuntikausia näiden nuorten sohvalla istuen heidän luottamuksensa voittaakseen. Tekstejä lukiessa huomaa, että luottamus tosiaan on voitettu, niin avoimia kirjoitukset ovat. Ja sitten sitä ihmettelee, miten pieneen näyttelytilaan mahtuu näin valtavan taustatyön vaatinut projekti!

Jäin pitkäksi aikaa pohtimaan avaustekstiä. Miten vaikea on asettua tällaisen ihmisen asemaan. Miten he nyt eivät saa tehtyä mitään?  Ryhdistäytyisivät! Tarttuisivat johonkin ja toimisivat! Vaan ei kaikista ole siihen. Kaikki eivät tule lähtökohdista, joista valitaan oman elämänsä polku ja edetään sitä määrätietoisesti. Joillakin on jo lähtökohdat pielessä, toisilla pielessä on jotain muuta. Tuskin kukaan kuitenkaan valitsee ajelehtimista ja näköalattomuutta, vähitellen syrjäytymistä. Johdantoteksti kertoo sen niin hienosti: vaikka haluaisi haluta, ei se välttämättä aina onnistu. Näille pojille toivoisi kaiken sen tuen mitä he tarvitsisivat saadakseen elämänsyrjästä kiinni. Valitettavasti taitaa vain olla niin, että kolmen S:n kopla tarjoaa heille leikkauksia ja keppiä.

Kaisa Rautaheimo
Pojat
Suomen valokuvataiteen museo
15.1. - 27.3.2016