Kaupunkikulttuurikoti jatkaa valitsemallaan linjalla ja yrittää ehtiä viime tingassa näyttelyyn kuin näyttelyyn. Viime sunnuntaina olikin viimeinen mahdollisuus nähdä Olipa kerran neuvostotaide -näyttelyn teokset Mihail Arefjevin kokoelmasta. Retki Kuusisaareen kannatti, sillä näyttely oli kiinnostava ja myös itse museo pihapiireineen kiva retkikohde. Tosin kun harva se päivä jo vuosikaudet on tästä fillaroinut ohi, niin herää kysymys miten vaikea se pyörä on saada pysähtymään, ettei aiemmin ole tullut täällä vierailtua? Lasten kanssa matka toki on vielä vähän pitkä pyöräillä, joten hyppäsimme suosiolla bussiin.


Näyttelyn viimeinen päivä oli innostanut monta muutakin viime hetken vierasta näyttelyyn. Kiinnostava opastus valtasi pääsalin, mutta muuten oli hyvin tilaa kiertää ja sai ne pääsalin työtkin puikkelehtimalla katsottua. Näyttelyn teemana oli ihminen arjen sankarina, eli tyypillinen neuvostotaiteen aihe. Teoksista löytyikin odotuksia vastaavia propagandahenkisiä töitä työläisten paratiisista, kuten Vladimir Mjagkovin Kutojattaret (yllä). Niiden lisäksi esillä oli kuitenkin myös kiinnostavia maalauksia, jotka sosialistisen realismin puitteissa kuvasivat elämää hieman ideologian rajoilla. Ei siis pelkkiä työn sankareita, vaan myös arjen pieniä hetkiä, uimaretkiä ja kahvitaukoja, kuten Aleksei Kadushkinin Hitsarit (alla) röökitaouolla. Naisellisia naisia ja miehekkäitä miehiä. Töitä on esillä vuosilta 1920-1995, painottaen suojasään aikaa 60- ja 70-luvuilla.


Opastuksesta kuulin ohimennen sen verran, että Sergei Jakobtsukin Saamelaisnaiset on ollut yksi näyttelyn suosikkiteoksista. Tätä teosta jäin itsekin ihailemaan pidemmäksi aikaa (mikä siis lasten kanssa museossa tarkoittaa ehkä noin kahta minuuttia normaalin 30 sekunnin sijasta). Nuori, valaistu nainen ja vanhempi synkkänä, yhdessä teellä venäjänsinisessä maalauksessa. Ulkona kota ja poroja, sisällä radio, teetä ja sokeria.


Näyttely oli sopivan laaja lastenkin kiertää, vaikka kiinnostavinta kuulemma oli tällä kertaa alakerran Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen rituaaliesineet. Pihapiirin veistokset kutsuivat lähempään tutkimiseen ja uima-altaan mahdollista käyttöä pohdittiin kovasti. Aikuista vierasta viehätti pihapiirin metsäinen luonnontila naapuritonttien pengerrettyjen nurmikoiden kontrastina. Kaikille maistui pulla aurinkoisella terassilla kun sunnuntaiaikataulun bussitarjonta järjesti puolen tunnin tauon näyttelykierroksen jälkeen ennen kotiinlähtöä.

Olipa kerran neuvostotaide – teoksia Arefjevin kokoelmasta
Didrichsenin taidemuseo 13.2.–15.5.2016