perjantai 22. huhtikuuta 2016

Voiko kouluampuja olla miellyttävä?


Pärttyli Rinteen esikoisteos Viimeinen sana ei käsittele helppoa aihetta. Kirja kertoo Franzista, lukiolaispojasta, joka kokee olevansa tosiajattelun filosofi - ja jota kiusataan armotta koulussa.

"- Mä täytän luentosalit. Ihmiset tulee Ruotsista ja Venäjältä asti kuuntelemaan kun mä puhun.
Hän piti tauon. Näitä asioita ajatellessaan hän oli monesti liikuttunut, ja vaikka hän ymmärsi, että kyse oli unelmista, elivät mielikuvat hänessä niin kirkkaina, ettei hän hetkeäkään epäillyt niiden toteutumista."

Franzilla on kuitenkin yksi ystävä ja sielunkumppani, jonka kanssa hän käy harjoittelemassa ampumista. Tai oikeastaan Franz istuskelee kivellä lukemassa kirjaa Kolehmaisen ampuessa aseellaan. Lopulta tilanne kuitenkin etenee pisteeseen, jossa Franz nostaa perintörahat tililtään ja hankkii Kolehmaisen avustuksella oman mutkan. Tätä ennen hänellä ja Virpillä on ollut orastava suhde, jonka perusteella Franz kokee rakastavansa "Virpi-jumalatarta". Tätä ei muuta se, että Virpillä on uusi suhde Jereen, joka sylkee Franzia kasvoihin.


Franz ei juuri arvosta saati kunnioita vanhempiaan. Hän puhuu heille röyhkeästi - huorittelee äitiään ja haistattelee isälleen - jos vaivautuu ollenkaan puhumaan. Hän myös tietää kuinka saada haluamansa: ostosreissu äidin kanssa päättyy 700 euron nahkatakin hankintaan, vaikkei äidillä siihen ehkä varaa olisikaan.

"Franz haki lautasensa ja vetäytyi tiskipöydän ääreen. Äiti näytti pettyneeltä ja harmistuneelta, mutta isä ei ollut huomaavinaan. Kaikki haarukoivat makaronilaatikkoa hiljaisuuden vallitessa. Franz nojaili keittiökaapistoon ja närkki annostaan. Vanhemmat pitivät kiinni perheen yhteisestä ruokahetkestä, ja vaikka tällainen tapa olikin Franzista porvarillista teeskentelyä, oli hän päättänyt sietää sitä osoituksena omasta kohoamisestaan aineellisten käytäntöjen yläpuolelle."

Rinne on luonut kirjan päähenkilöstä hyvin vastenmielisen tyypin. Mietin syytä tähän: onko lukijan helpompi kestää Franzin koettelemukset, kun hän on niin inhottava? Vai onko Franzista kiusauksen seurauksena tullut inhottava? Tosiajattelun suuri filosofi tuntuu kiusatun pojan itselleen rakentamalta mielikuvitushahmolta, eikä tositilanteen tullen filosofilta irtoakaan syvällisiä pohdintoja. Tulee mieleen tosielämän pieni prinsessa, joka kuoli tiara päässään oman isän käden kautta. Omassa mielikuvituksessaan voi olla prinsessa - tai Suomen suurin filosofi. Mielikuvitusmaailman ulkopuolella sitten isä tekee mitä tekee tai tämän kirjan tapauksessa luokkakaverit sylkevät naamalle.

Franzia kohtaan on vaikea tuntea empatiaa kun hänet kuvataan haistattelemassa äidilleen tai (omassa mielessään) halveksumassa filosofian opettajansa ajattelua. Ja silti, kun Virpi-jumalatar herättää yöllä hakemaan kassillisen herkkuja itselleen ja uudelle poikaystävälleen, tai kun uusi hieno takki tuhotaan. Eihän ketään voi noin kohdella, eihän? Ja kuitenkin kohdellaan, joka päivä. Ihan oikeassa elämässä. Ihan oikeassa elämässä on ollut niitä kiusattuja, jotka ovat tarttuneet aseeseen ja marssineet kouluun. Mutta sitten ovat ne kaikki, jotka ovat vain kärsineet hiljaa. Kenestä sitten tulee kouluampuja? Ja lopulta yksi pelottavimmista asioista vanhemmuudessa onkin lapsen kohtelu kaveriporukassa. Miten voisi vaikuttaa siihen, ettei omasta lapsesta tulisi se kiusattu, tai vielä pahempaa - kiusaaja?

"- Mä antaisin sulle kaikki maailman kaverit, äiti sanoi.
Franz kallisti päätään ja kuunteli.
- Mutta kun niitä kavereita, ei niitä Anttilasta osteta."

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana
Noxboox 2014

Related Articles

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Popular Posts

Sisällön tarjoaa Blogger.

Seuraa sähköpostitse

Ota yhteyttä!

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *