Kaupunkikulttuurikoti

Musiikkiteatteri Kapsäkin ohjelmistosta bongasimme kabareen Neuvosto-Venäjän historiasta. Satiiri alkaa lokakuun vallankumouksesta ja jatkuu aina Putiniin asti. Viiden esiintyjän (Lotta Kuusisto, Paavo Kerosuo, Kaija Kärkinen, Antti Korhonen ja Tommi Lindell) voimin lavalle marssitetaan johtajien kavalkadi: Lenin, Stalin, Brezhnev, Gorbatshov ja monta muuta. Näemme myös Juri Gagarinin, Saharovin, Trotskin vaimoineen maanpaossa, sekä kiinnostavia vähemmän tunnettuja hahmoja maan historiasta kuten Lazar Kaganovitsh ja Trofim Lysenko. Ensin mainittu seuraa johtajien kannoilla kautta historian, toinen on itseoppinut maatalousnero hämmentävine teorioineen. Ja se Gagarinin epäonninen kaveri - on jäänyt tämä historian käänne ainakin minulta piiloon, eikä edes nopealla googlauksella selvinnyt kenestä oli kyse ja mitä tapahtui.

Markus Leikolan käsikirjoittamaa ja Paavo Kerosuon ohjaamaa esitystä vievät eteenpäin venäläiset melodiat uudelleen sanoitettuna. Yllättävän monta venäläistä iskelmäsävelmää sitä tunteekin! Tosin voi olla, että tuttuus tulee suomalaisten versioiden myötä: Miljoona ruusua ja Krokotiili Geena lienevät tutumpia suomalaisin sanoituksin. Osin sanoitukset ovat hauskoja, mutta välillä tulee tunne, että pilkataan väärää tahoa. Kun lauletaan "Miljoona, miljoona, miljoona vankia, kulkee pitkin Siperian hankia" ja samalla taustalle heijastetaan kuvia vankileireiltä ei yleisössä naurata. Ja kun Leningradin piirityksestä lauletaan torakan olevan kuukauden juhla-ateria ja koiran maistuvan kuvitelmissa possulta, niin herää kyllä kysymys miten sodan uhrien kärsimys voi olla hauskaa kabaree-ohjelmaa? Onko venäläinen sodan uhri aina suomalaiselle sallittu pilkan kohde? Tähän ehkä osin liittyen: yllättäen kabareen yleisö koostui lähinnä eläkeläisistä ja heitä nämä kohdat tuntuivat kovasti naurattavan. Onko meillä sota-ajasta vielä niin lyhyt aika, että pilkka tuntuu oikeutetulta? Olisi kiinnostavaa nähdä voisiko kabareeta jatkaa vielä Syyrian sotaan asti ja nauraisiko yleisö sittenkin kun laulettaisiin lasten hautautumisesta raunioihin venäläisten pommitusten alla.

Huolimatta näistä kysymyksistä esityksellä oli hyvätkin hetkensä. Kommunismin haasteet selviävät johtajillekin, ja heidän luovat ratkaisunsa naurattavat. Pysähtyneisyyden aikaa kuvattiin aivan hulvattoman pysähtyneesti. Lopulta Prahan kevään päättymisen jalkapalloselostus saa yleisön nauramaan kippurassa. Alun kankeus ja kotikutoisuuden tunnelma väistyivät puoliajan jälkeen kun esitys pääsi vauhtiin ja lopulta osin ristiriitaisia tunteita herättäneestä esityksestä jäi hyvä fiilis. Hyvä, ettei poistuttu puoliajalla, mikä myös kävi mielessä.

Suuri ja Mahtava
Musiikkiteatteri Kapsäkki
Esitykset 16. ja 17.11. klo 19

Kapsäkin lasten ohjelmistosta löytyi Keski-Uudenmaan Teatterin vierailu Viiru, Pesonen ja Kososen kukko. Viiru ja Pesonen lähtevät Lappiin telttavaellukselle, vaikkei retki ihan Lappiin asti taida viedäkään. Kotiin palattuaan heidän luokseen tulee naapurin Kosonen, joka tuo heille kukon. Pesosen kanat ilahtuvat kovasti saadessaan kukon joukkoonsa, mutta Viiru ei kestä kukon jatkuvaa kiekumista. Pesonen koittaa neuvotella sopimusta kukon kanssa, jotta rauha palaisi eläinten keskuuteen.

Lapset ovat täysillä mukana esityksessä, ja mitä enemmän Viiru tuskastuu kukon kiekuessa, sitä kovempaa yleisö kannustaa kukkoa: "Uudestaan!!". Ammuvaa lehmää säikähtävä Viiru räjäyttää yleisön nauruun - niin lapset kuin vanhemmatkin.

Jari Hämäläisen kukko on juuri niin rehvakas kuin pitääkin ja saa lapset innostumaan "se kun se kukko pullisteli niin paljon, se oli hauskaa!". Oma suosikkini oli kuitenkin Seppo Halttunen, joka oli aivan loistava Pesosena jahkaillessaan. Puvustusta myöten loistohahmo! KUT on aallonharjalla sukupuoliroolien sekoittamisessa (vrt. Ryhmäteatterin Kesäyön uni), ja kanana oli Kasper Kaijanen. Lapset väittivät esityksen jälkeen kivenkovaan, että kana oli nainen, joten roolisuoritus lienee onnistunut.

Esitys on nähty alunperin Krapin kesäteatterissa. Mukavaa, että Helsinkiläisillekin tarjoutui mahdollisuus nähdä näytelmä. Matka Keravalle kun olisi vähän turhan haastava!

Keski-Uudenmaan Teatteri: Viisu, Pesonen ja Kososen kukko
Esitykset jatkuvat keväällä 2017
(Kuva: KUT)

Sunnuntaina päästiin nauramaan kippurassa koko perhe. Jaakko Loukkola ja Sami Markus hurmasivat Kapsäkissä Tatuna ja Patuna, jotka esittelivät yleisölle mitä kaikkea pihalla voi tehdä. Esitys onnistui loistavasti tuomaan teatterin lavalle Tatun ja Patun kreisin maailman: ohjeet kuinka puuhun kiivetään (ei pylly edellä), miten hiekkakakkuja tehdään, maja rakennetaan, tai mitä kaikkea muuta pihalla nyt voikaan tehdä. Yhden aikuisen suosikki oli pillimehukohtaus, jossa pieni majanrakennusapuri sai puristeltua koko mehunsa pillistä pitkin lavaa ennen kuin pilli pääsi suuhun. Kuulemma meillekin tarvitaan sellainen pillimehukotelo, joka estää tämän tapahtumaketjun! Itse ilahduin eniten kohdasta "todellinen leikkimisen ammattilainen ei pue itse, vaan hänet puetaan", jossa todellakin demonstroitiin kurapuvun pukemisen kaikki ulottuvuudet - mukaanlukien se pissahätä, joka iskee kun kaikki on lopulta valmista. Lasten suosikki oli prinsessa ja mutanttininja -leikki, jossa prinsessa yllättikin ninjataidoillaan. Kesken esityksen vierestä kuului välikommentti: "mä en halua, että tää loppuu!". No, en olisi halunnut minäkään ja 40 minuuttia tuntui kovin lyhyeltä. Tämän siis jaksoivat katsomon pienimmätkin katsoa loppuun asti.

Esityksen lavastus toimii loistavasti ja äänitehosteet kuulostavat juuri siltä kuin pitääkin. Yleisö hirnuu naurusta. Ainoa miinus on Kapsäkin katsomo. Tasainen lattia tarkoittaa sitä, etteivät pienimmät näe edessä istuvien yli lavalle ja koroketyynytkin loppuvat kesken. Onneksi moni näytti jaksavan lyhyen esityksen tuolilla seistenkin.

Suosittelisin ehdottomasti, vaan ovat kaikki näytökset loppuunvarattuja. Tätä kannattaa kyllä lähteä Tampereellekin katsomaan, näyttäisi olevan Tampereen työväen teatterin ohjelmistossa ja lähtöisin Linnateatterista.

Tatu ja Patu pihalla
Musiikkiteatteri Kapsäkki
16., 17., 31.1. (loppuunvarattu)