Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintolat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintolat. Näytä kaikki tekstit
maanantai 19. lokakuuta 2015
Homojen kanssa baarissa
G Lounge Skybar & Club avattiin hiljattain Forumin katolle. Yllättäen tällainen kerran vuodessa baarissa käyvä henkilö sattui paikalle avajaisviikonloppuna ja kokemus oli hämmentävä. Baarin tila on varsin epäkäytännöllinen baarille: yläkerrassa lasikuutio, jossa tanssilattia ja DJ ja alakerrassa baaritiski ja sen ympärillä kapea käytävä asiakkaille. Ahdasta on, vaikkei baari ollut täynnä.
Nyt-liitteen jutun perusteella kyseessä on "käytännössä homobaari", joka ei kuitenkaan halua profiloitua homobaarina. No, ainakin avajaisviikonloppuna alan ihmiset olivat paikan löytäneet, joten tämä lupaus tuli lunastettua.
Tilan haasteellisuuden lisäksi tunnelmaa latisti epäystävällinen henkilökunta. Baarimestarin töykeys sai miettimään onko tavoitteena vastaava profilointi kuin aikanaa Herkussa, missä naiset palveltiin aina tiskillä viimeiseksi. Silloin se tavallaan kuului konseptiin, mutta mikäli nyt ei ole tarkoitus profiloitua miesten baarina, niin ehkä myös naispuolisia asiakkaita voisi palvella ystävällisesti. Toisaalta lähtiessä kyllä samalla hissillä lähtenyt ovimies töykeästi ilmoitti perässämme tuleville miespuolisille asiakkaille, että tulkaa seuraavalla hissillä. Tämä hieman ihmetytti puolityhjässä hississä. Eipä tarvitse tänne tulla toista kertaa.
G Lounge Skybar & Club
Simonkatu 8, 8. krs,
ma-su 12-04.

Popular Posts
-
Ellen Thesleff on palannut parrasvaloihin kahden viime vuonna ilmestyneen teoksen myötä. Hanna-Reetta Schrekin elämäkerta käy läpi taitei...
-
Ian McEwanin Lapsen oikeus käsittelee vaikeaa aihetta: kenellä on oikeus päättää hoidosta kieltäytymisestä kun potilas on alaikäinen? Kir...
-
Itkettää ja naurattaa. Helsingin sanomien esikoiskirjapalkintofinalisti Laura Lehtolan Pelkääjän paikalla kertoo tarinan kolmikymppisest...
-
DocPointissa sai ensi-iltansa venäläisestä taide- ja queer-aktivistista kertova dokumentti Grey Violet - Odd One Out. Voina-ryhmän k...
-
Viime sunnuntaina Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä sai ensi-iltansa Himo. Hanna Brotheruksen ohjaaman teoksen työryhmään kuuluu j...
-
Suvilahti on ehdoton suosikkini kaupunkikulttuurikohteista. Tänään vuorossa oli Make your mark - galleria ja maalikauppa. Galleria ja sen e...
-
Brittiläisen Lucy Kirkwoodin kirjoittama näytelmä ensin tuntui tyhjyys kun sydän otettiin pois mutta nyt on kaikki hyvin KokoTeatterissa o...
-
Neljäs kesä Puotilan kesäteatteria meinasi mennä meidän porukalta ohi, mutta onneksi huomattiin mahdollinen virhe ajoissa ja päästiin vie...
-
Julia Varela: X/5.000 ARS17 nykytaiteen suurnäyttelyn teemana on digitaalinen murros: Internet ja digitaaliset palvelut. Näyttely täyt...
-
Avasin kesäteatterikauden Tervasaaressa Bonnie & Clyde -esityksen ensi-illassa 1.7.2017. Perinteiseen kesäteatterityyliin ilta oli v...
Sisällön tarjoaa Blogger.