Näytetään tekstit, joissa on tunniste tanssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tanssi. Näytä kaikki tekstit
tiistai 29. elokuuta 2017
Himo
Viime sunnuntaina Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä sai ensi-iltansa Himo. Hanna Brotheruksen ohjaaman teoksen työryhmään kuuluu joukko toipuvia addikteja, Teatterikorkeakoulun opiskelijoita sekä näyttelijäntyön että tanssin puolelta, sekä teatterin ammattilaisia. Tällä porukalla on työstetty addiktiota aiheena viime keväästä lähtien. Alkutilanteesta osa jengistä ei tiennyt missä Kansallisteatteri sijaitsee, joten matka teatterin lavalle on ollut pitkä.
Esitys on erittäin fyysinen, hiki lentää ja välillä vaatteetkin. Tavoitteena onkin siirtyä addiktioiden käsittelystä puhumalla niiden kohtaamiseen kehollisesti ja etsiä vastausta kysymykseen: Mikä alkaa addiktion jälkeen? Tanssin ja liikkeen ohessa kuulemme projektissa tuotettuja tekstejä.
"Olemme samaa, addiktiivista ihmisen lihaa ja verta.
Vimmaa liikkeeseen, rahaan, seksiin tai huumeisiin.
Himoa nousta ja himoa pudota."
Kokonaisuus on vaikuttava, eikä katsomosta näe kuka on amatööri, kuka opiskelija ja kuka ammattinäyttelijä. Hieman kyllä pohdin voiko näyttelijäksi opiskelevalla olla noin näkyviä tatuointeja - eikö se rajoita tulevia roolimahdollisuuksia? No, saahan niitä meikattua piiloon. Esityksen jälkeen yleisöstä tulee pyyntö, että esiintyjät esittäytyisivät. Tulee vähän tirkistelevä olo kun toipuvat addiktit "tunnustavat" roolinsa. Hämmentää myös havaita miten näyttelijäopiskelijat ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä. Onko tähän produktioon tarkoituksella valittu vain pitkiä, hoikkia ja kauniita nuoria naisia? Vai eikö muunlaisiin rooleihin ole tarpeen näyttelijöitä kouluttaa?
Mietin myös miksi esityksiä on vain muutama - Kansallisteatterissa sunnuntaina kaksi, sekä Teatterikorkeakoululla vielä kolme lisää. Epäiltiinkö ettei esitykselle riittäisi katsojia, vai eivätkö amatöörit jaksaisi vetää useampaa esitystä? Teoksen takana on kuitenkin niin huima määrä työtä, että tuntuu tuhlaukselta mikäli esitykset jäävät näihin viiteen. Suosittelen vierailua Teatterikorkeakoululle!
Himo
Ke 30.8. klo 19 ja to 31.8. klo 14 ja 19 Teatterikorkeakoulu, Studio 4
Kuva: Kansallisteatteri/Nico Backström
maanantai 30. marraskuuta 2015
Keijukaisneuvoksen viikonpäivät
| Kuva: HKT |
Aikuista katsojaa naurattaa parransänkisen maananataiprinsessan vaikeus päästä sängystä ylös. Pieni katsoja toteaa vain, että kyseessä on kyllä naisen vaatteisiin pukeutunut mies. Lapset pääsevät mukaan esitykseen Keijukaisneuvoksen tarvitessa apua Lauantain aisoissa pitämiseen, ja Lauantain toikkarointi pitääkin oivasti pienimpien mielenkiintoa yllä.
Mustapukuisten ja -kasvoisten apukeijujen tanssi tuki hienosti viikonpäivien esitystä, erityisesti kohtauksessa, jossa kelattiin vähän aikaa taaksepäin pikakelauksella. Torstaikeiju sai heiltä tarvitsemansa tuen hienoon tanssiin. Jokaisella viikonpäivällä oli oma luonteensa ja esitystä tukivat kekseliäät lavasteet: viikonpäiväkone, suurennuslaite pikkuruisten olentojen tutkimiseen, oman tahdon omaava tennispallo ja hienot tulikärpäset osana tanssia.
Puolitoista tuntia kestävä esitys on pienimmille katsojille vähän turhan pitkä. Väliajalla pääsee jaloittelemaan, mutta silti on hieman vaikeuksia jaksaa loppuun asti. Yllättäen ikärajaan vaikutti oletettavasti myös esityksen väkivaltaisuus: viikonpäivien nyrkkeilymatsissa lyötiin kovien äänitehosteiden tuella suoraan naamaan ja sama nyrkkeilyteema jatkui vielä pään sisäisten äänien taistelussa. Aikuiskatsoja näkee slapstickiä Charles Chaplinin Kaupungin valojen tyyliin, mutta pienempi katsoja voi hämmentyä. Kannattanee siis vähintään pitää kiinni 5 v -suosituksesta.
Tällaista pitäisi kulttuuriharrastuksen lasten kanssa olla: lapsia aliarvioimaton yksityiskohtia myöten upeasti toteutettu esitys, josta myös aikuinen nauttii!
Jyrki Karttunen
Keijukaisneuvos Koo
Koko perheen tanssiseikkailu
Helsingin kaupunginteatteri
Esityksiä Stoassa 5.12. asti
Popular Posts
-
Ellen Thesleff on palannut parrasvaloihin kahden viime vuonna ilmestyneen teoksen myötä. Hanna-Reetta Schrekin elämäkerta käy läpi taitei...
-
Itkettää ja naurattaa. Helsingin sanomien esikoiskirjapalkintofinalisti Laura Lehtolan Pelkääjän paikalla kertoo tarinan kolmikymppisest...
-
Ian McEwanin Lapsen oikeus käsittelee vaikeaa aihetta: kenellä on oikeus päättää hoidosta kieltäytymisestä kun potilas on alaikäinen? Kir...
-
DocPointissa sai ensi-iltansa venäläisestä taide- ja queer-aktivistista kertova dokumentti Grey Violet - Odd One Out. Voina-ryhmän k...
-
Julia Varela: X/5.000 ARS17 nykytaiteen suurnäyttelyn teemana on digitaalinen murros: Internet ja digitaaliset palvelut. Näyttely täyt...
-
Avasin kesäteatterikauden Tervasaaressa Bonnie & Clyde -esityksen ensi-illassa 1.7.2017. Perinteiseen kesäteatterityyliin ilta oli v...
-
Viime sunnuntaina Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä sai ensi-iltansa Himo. Hanna Brotheruksen ohjaaman teoksen työryhmään kuuluu j...
-
Neljäs kesä Puotilan kesäteatteria meinasi mennä meidän porukalta ohi, mutta onneksi huomattiin mahdollinen virhe ajoissa ja päästiin vie...
-
Brittiläisen Lucy Kirkwoodin kirjoittama näytelmä ensin tuntui tyhjyys kun sydän otettiin pois mutta nyt on kaikki hyvin KokoTeatterissa o...
-
Kansallisteatterin uusi lastennäytelmä Mauri ja vähä-älypuhelin kertoo 8-vuotiaasta Maurista, joka kaivaa tunnelia Pasilasta Egyptiin ...
Sisällön tarjoaa Blogger.
