Kuva: HKT

Keijukaisneuvos Koo on kirjoittanut tieteellisen tutkimuksen ajasta ja sen olemuksesta - ”oppineita mietteitä keijujen (ja muiden henkiolentojen) ymmärtämiseksi.” Pääsemme tutustumaan viikonpäivien tanssiin Helsingin kaupunginteatterin ja Helsinki Dance Companyn esityksessä, joka huomioi pienet ja isot katsojat. Hieno lavastus ja upea puvustus tuovat sadunomaisen tunnelman ensi hetkestä lähtien.

Aikuista katsojaa naurattaa parransänkisen maananataiprinsessan vaikeus päästä sängystä ylös. Pieni katsoja toteaa vain, että kyseessä on kyllä naisen vaatteisiin pukeutunut mies. Lapset pääsevät mukaan esitykseen Keijukaisneuvoksen tarvitessa apua Lauantain aisoissa pitämiseen, ja Lauantain toikkarointi pitääkin oivasti pienimpien mielenkiintoa yllä.

Mustapukuisten ja -kasvoisten apukeijujen tanssi tuki hienosti viikonpäivien esitystä, erityisesti kohtauksessa, jossa kelattiin vähän aikaa taaksepäin pikakelauksella. Torstaikeiju sai heiltä tarvitsemansa tuen hienoon tanssiin. Jokaisella viikonpäivällä oli oma luonteensa ja esitystä tukivat kekseliäät lavasteet: viikonpäiväkone, suurennuslaite pikkuruisten olentojen tutkimiseen, oman tahdon omaava tennispallo ja hienot tulikärpäset osana tanssia.

Puolitoista tuntia kestävä esitys on pienimmille katsojille vähän turhan pitkä. Väliajalla pääsee jaloittelemaan, mutta silti on hieman vaikeuksia jaksaa loppuun asti. Yllättäen ikärajaan vaikutti oletettavasti myös esityksen väkivaltaisuus: viikonpäivien nyrkkeilymatsissa lyötiin kovien äänitehosteiden tuella suoraan naamaan ja sama nyrkkeilyteema jatkui vielä pään sisäisten äänien taistelussa. Aikuiskatsoja näkee slapstickiä Charles Chaplinin Kaupungin valojen tyyliin, mutta pienempi katsoja voi hämmentyä. Kannattanee siis vähintään pitää kiinni 5 v -suosituksesta.

Tällaista pitäisi kulttuuriharrastuksen lasten kanssa olla: lapsia aliarvioimaton yksityiskohtia myöten upeasti toteutettu esitys, josta myös aikuinen nauttii! 

Jyrki Karttunen
Keijukaisneuvos Koo
Koko perheen tanssiseikkailu
Helsingin kaupunginteatteri
Esityksiä Stoassa 5.12. asti

Brittiläisen Lucy Kirkwoodin kirjoittama näytelmä ensin tuntui tyhjyys kun sydän otettiin pois mutta nyt on kaikki hyvin KokoTeatterissa oli hurja kokemus. Paperittomista seksityöläisistä - tai oikeastaan ihmiskaupan uhreista - kertova näytelmä tuo ilmiön yleisön iholle. Eikä ihme, kun näytelmä pohjautuu Kirkwoodin haastatteluihin seksityöläisten parissa ja KokoTeatterin esitys yhteistyöhön Pro-tukipisteen kanssa.


Kokemuksellinen teatteriesitys alkaa jo Svenska Gårdenin rappusia noustessa. Teatterin aula on valaistu bordellityyliin ja baarissa asiakkaita palvellut henkilö on mukana näytelmässä - ja näyttelijät mukana ohjaamassa yleisöä tilasta toiseen. Esitys etenee pienten huoneiden kautta isompaan saliin. Pienessä tilassa teoksen intensiivisyys tuli kirjaimellisesti iholle, kun Anna Anderson otti välillä fyysistäkin kontaktia yleisöön ja yleisö nyökytteli ja vastaili kuuliaisesti kysymyksiin. Fyysinen, (teatteri)verinen, vauhdikas ja koskettava esitys vei mukanaan ensi hetkistä alkaen. Välillä päähenkilö ärsytti, välillä tuli kyyneleet silmiin. Väliaika helpotti, hengähdystauko tuli tarpeeseen.

Esitys oli käytännössä Anna Andersonin monologia. Tuntui uskomattomalta miten hän jaksoi vetää yksin rankan esityksen pitäen koko ajan yleisön otteessaan. Venäjäjänkieliset osiot tulivat niin sujuvasti, että piti googlata näyttelijän tausta ja kyllä, suomalais-venäläinen ja Pietarin valtiollisesta teatteritaiteen akatemiasta valmistunut näyttelijä osaa toki heittää repliikit venäjäksi ilman aksenttia. Joidenkin pitempien venäjänkielisten repliikkien osalta mietin jäikö venäjää ymmärtämättömältä yleisöltä jotain saamatta. Ehkä repliikkien ei kuitenkaan ollut tarkoitus viedä tarinaa eteenpäin, vaikka ne siihen toki istuivatkin. Babak ja Dijana eivät kuulosta venäläisiltä nimiltä, joten ehkä päähenkilön äidinkieli on tässä sovituksessa valittu näyttelijän mukaan.

Yhdessä kolmesta osiosta mukaan tulee afrikkalaistaustainen Gloria. Tämä osuus on esityksen heikoin lenkki. Teoksen intensiivisyydestä katoaa osa, kun Dijana ei enää puhu yleisölle vaan siirtyy dialogiin Glorian kanssa. Erot eri maanosista tulevien paperittomien kohtelussa olisivatkin ehkä kokonaan toisen näytelmän aihe. Jotain naisten välisestä ystävyydestä ja solidaarisuudesta - ja sen hauraudesta - kohtaus kuitenkin näyttää.

Lavastus on hieman halvan oloinen (mikä tosin ehkä sopii teemaan), mutta siinä on omat kekseliäät ratkaisunsa erityisesti tiloista toiseen siirtymissä. Vilkaise myös lähtiessäsi vielä ensimmäiseen tilaan. Ääni- ja valosuunittelu tukevat esitystä loistavasti. Ohjaaja Anna Veijalainen loihtii Anna Andersonin, valojen, äänten ja videoiden avulla tunnelmia, joilla tarinaa viedään eteenpäin - tai oikeastaan taaksepäin. Yleisölle selviää pikkuhiljaa miten Dijana on tilanteeseensa joutunut ja mitä on tapahtunut. Miten suurin odotuksin Itä-Euroopasta tullut nuori nainen on Englantiin päätynyt ja miten hänelle vähitellen valkenee mihin hän päätyy, hetkeä myöhemmin kuin yleisö sen on ymmärtänyt.

Esityksiä on vielä marraskuussa ja joulukuussa. Menkää katsomaan.

ensin tuntui tyhjyys kun sydän otettiin pois mutta nyt on kaikki hyvin
KokoTeatteri
marraskuu: 4 / 6 / 10 / 11 / 18 / 21 / 24 / 27.
joulukuu: 2 / 4 / 9 / 11. kaikki klo 19.