Bourdin kuvasi myös muotilehdille kuten Vogue, ja aina ehdottomaan tyyliin: toimitukseen saapui yksi kuva ja ehdoton kielto rajata tai muuten muokata sitä mitenkään. Mutta jos on valinnut parhaan kuvan ja editoinut sen lehteen sopivaksi, niin eihän sitä kannata päästää kenenkään muun muokkaamaan.


Näyttelyssä on toinen toistaan hienompia kuvia. Täytyy tunnustaa, että muutamia muistiinpanoja tuli tehtyä hienoista ideoista, mutta tuskinpa olen ensimmäinen tätä kuvaajaa muotikuvissa kopioinut valokuvaaja. Lisäksi näyttelyssä on muutamia Bourdinin maalauksia, jotka eivät aivan istu kokonaisuuteen. Kyllä tämän mestarikuvaajan valokuvat olisivat riittäneet. Kiinnostavaa toki, että hän oli myös taidemaalari.

Tämä, Magnus Wennmann ja Martin Schoeller osoittivat kyllä taas vahvasti, että Fotografiska on yksi ehdottomista Tukholman vierailujen kohteista.

Guy Bourdin
Avant-Garde
Fotografiska 27.11.2015-21.2.2016

Martin Schoellerin hienon näyttelyn jälkeen Fotografiskan ensimmäisessä kerroksessa on melkein pimeä huone, jossa soi hiljainen musiikki. Samassa näen otsikon, "Där barnen sover", ja muistan lukeneeni tästä Magnus Wennmanin yhteistyössä Aftonbladetin kanssa toteuttamasta valokuvasarjasta. Ensimmäinen ajatus on vain kiirehtiä äkkiä huoneen läpi - ei nyt, ei mitään näin rankkaa - tulin katsomaan Shoelleria ja Bourdinia. Mutta eihän niin voi tehdä, eihän tämän näyttelyn ohi voi kävellä.

Wennman on kuvannut Syyrian sotaa ja ISISin terroria paenneita lapsia. Jokaisen teoksen yhteydessä on lapsen nimi ja ikä, sekä pieni pätkä hänen tarinaansa: kuinka hän on päätynyt nukkumaan juuri siihen. Sairaalaan, ruohikkoon pakomatkan varrelle, kadulle, jossa pelkkä pahojen poikien mainitseminen saa kyyneleet lapsen silmiin. Kuinka tätä ennen äiti räjähti kauppareissulla kappaleiksi. Kuinka tyynystä tuli vihollinen.

Hiljaa kierrän huoneen teokset. Luen tekstit ja koitan pidätellä kyyneleitä, mutta eihän se onnistu edes puoliväliin asti. Koitan vaivihkaa pyyhkiä kyyneleitä ja vähän vieraampi seuralainen koittaa olla kuin ei huomaisi. Voisiko jokaisen Rajat kiinni! -tyypin tuoda katsomaan tämän näyttelyn? Ja olisiko siitä mitään hyötyä - kykenevätkö nämä ihmiset empatiaan edes lapsia kohtaan?

Kuvat löytyvät teksteineen Aftonbladetin sivuilta. Kannattaa varata nenäliinapaketti lähelle.

Magnus Wennman/Aftonbladet
Där barnen sover
Fotografiska
30.11.2015-7.2.2016?
(Näyttelyesitteen mukaan näyttelyn piti olla vain 24.1. asti, mutta ainakin vielä 5.2. oli auki.)

Fotografiska ei yleensä petä, ja tällä hetkellä siellä on jopa kolme huippukiinnostavaa näyttelyä samaan aikaan. Näistä nyt ensiksi Martin Schoellerin Up Close, joka on vielä tämän viikonlopun nähtävillä. Tämän takia kannattaa kyllä käydä Tukholmassa!


Martin Schoeller on aloittanut Annie Leibovitzin assarina, ja jotain samaa julkkispotrettien asetelmissa on nähtävissä. Vaatii toki valokuvaajalta jonkinlaista asemaa saada vastaava määrä julkkiksia kuviinsa, ja vielä saada heidät heittäytymään lavastettuihin tilanteisiin kuvaajan haluamalla tavalla. Ehkä Usain Boltille ei ollut ongelma asettautua kreikkalaiseksi patsaaksi museoon, ja Michael Douglaskin on tottunut istumaan maskeerattavaksi, eikä violetti glitter-luomiväri siten ehkä ole ongelma. Potreteissa on kuitenkin myös teipattu Steve Carellin kasvot vääristyneeseen asentoon, saatu Mike Tyson vääntelemään naamaansa ja roiskittu verta pitkin Christian Balen kasvoja - vain muutamia mainitakseni.


Näyttelyn avaa nimisarja Up Close, joka nimensä mukaan koostuu erittäin tiukasti rajattuihin lähikuviin julkkisten kasvoista. Toimii juuri tällaisena näyttelykokonaisuutena. Toisaalta mietin, olisivatko kuvat yhtä kiinnostavia jos ne esittäisivät sattunaisia ihmisiä, mutta toisaalta tämän sarjan viehätys perustuukin juuri siihen, että kyseessä ovat tunnetut henkilöt. (Ja mm. Steve McCurry on toki varsin hienosti todistanut, kuinka kiinnostavia potretteja satunnaisista ihmisistä saa). Osan kohdalla lähikuva ei imartele, eikä meikki aina ole ihan viimeisen päälle, mutta toisaalta kuvat eivät kuitenkaan ole ihohuokosten tasolla paljastavia kuten joskus lehtikuvien raadollisissa potreteissa. Syväterävyysalue rajoittuu silmiin ja huuliin, eivätkä hiukset enää ole tarkkoja, ei itse asiassa edes nenänpää. Huima vaikutelma.


Seuraavassa tilassa näytetään myös mallien ylävartalo. Tähän on syynsä: malleina on naiskehonrakentajia. Ei siis mitään fitness-misuja, vaan oikeasti sen kokoisia naisia, että viereisen tilan Usain Bolt näyttää ruipelolta näiden naisten rinnalla.

Kiinnostava on myös kaksoskuvien kavalkadi. Täällä jatkuu lähikuvien teema, mutta kohteena ovat tällä kertaa identtiset kaksoset. Vaikutelma on huima. Kolmosveljekset ovat kuin toistensa kopiot, ja vasta hetken kuvia tarkasteltuaan huomaa pienet erot nenissä - kyseessä ei siis ole kolme kuvaa samasta miehestä vaikka aluksi näin olisi voinut vannoa.

Erittäin hieno kokonaisuus. Vahva suositus.

Martin Schoeller
Up Close
Fotografiska 2.10.2015-7.2.2016

Lastenkirja Meidän pihan perhesoppa kertoo neljästä erilaisesta perheestä. Mukaan ovat päässeet kaksilapsinen heteroydinperhe, yksinhuoltajaäiti lapsensa kanssa, hedelmöityshoidoin lapsen saanut heteropari ja kahden äidin lapsiperhe. Vilahtaapa lopussa vielä naapurin Etelä-Afrikasta adoptoitu poikakin. Tarina kulkee päiväkodista vuorotellen kunkin lapsen luokse yökylään pääsevän Pingviini Pontuksen mukana.

Kirja kertoo lapsille ymmärrettävällä tavalla miten lapset ovat saaneet alkunsa näissä neljässä perheessä. Itse en ihan vielä tällä tarkkuudella halunnut 4- ja 6-vuotiaille kuulijoille lukea kuinka se heteropari lapsen oikein saakaan aikaan vaan koitin vaivihkaa hypätä sänkykohtauksen yli. Tapa, jolla lahjasoluilla alkunsa saanut lapsi kertoo taustastaan kaverin luona kyläillessä tuntuu vähän teennäiseltä, mutta näinhän lapset asioista puhuvat. Muuten kirjassa on kivoja oivalluksia eri perhemuotojen eduista, kuten kahden äidin ja kahden tyttären perheestä, jossa kaikki pääsevät uimahallissa samalle puolelle, eikä kukaan joudu yksin saunaan.

Luettuamme kirjan pohdimme vielä hetken yhdessä miten lähipiirissämme on lapsia saatu aikaan. Erilaisia perheitä löytyy, mutta lopulta lapsia ei paljon tuntunut erilaisuus kiinnostavan. Kavereita kuin kavereita. Tämä kirja toimii kuitenkin myös kivana tarinana naapuruston lapsista, ja pääsi meillä pari kertaa iltasatutoiveeksi.

Riina Katajavuori, Riikka Toivanen ja Maiju Tokola: Meidän pihan perhesoppa
Kuvitus: Christel Rönns
Tammi 2015