Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenkirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenkirjat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Koodausajattelua mini-ihmisille

Maailman paras koodisatukirja on mitä oivallisinta luettavaa ainakin koodauksen parissa aikaansa viettäneelle äidille. Miten ihanasti Ruby toimiikaan kuin tietokone: isän käskiessä pukemaan hän pukee kyllä kouluvaatteet päälle - mutta jättää pyjamanhousut jalkaan, niitähän isä ei käskenyt riisumaan. Ja miten ne hahmot sattuivatkin olemaan juuri pingviinejä, kettuja, lumileopardeja ja robotteja!

Erityinen kiitos siitä, että tarinan sankari on tyttö. Vaikkei se niin kovin poikkeuksellista olekaan enää, niin ei näitä tyttöjen sankaritarinoita liikaa ole. Eikä tuntunut miespuolista kuulijaa haittaavan sankarin sukupuoli, ainakaan kirjaa ei kategorisoitu tyttöjen kirjaksi. Tarina tuntuikin kiinnostavan äidin lisäksi myös pienempiä satuhetkeen osallistujia. Takakannen suositus sanoo yli 5-vuotiaille, mutta hyvin meni pienemmällekin. Ikäsuositus tosin koski ehkä etupäässä kirjan lopussa olleita tehtäviä, mutta ne jäivät meiltä iltasatuhetken päätteeksi tekemättä. Palaamme siis kirjaan vielä päivänvalossa. Lisää harjoituksia olisi tarjolla kirjan verkkosivuilla.

Kirjan kuvitus on kiva: värikäs ja mielenkiintoinen, kauniskin. Erityisen kiinnostava on kirjan tausta: Liukas hankki rahoituksen kirjaprojektille Kickstarter-palvelun kautta. Voisiko joukkorahoitus olla kirjailija-apurahojen tulevaisuuden korvike? Jos kirjailijan pitäisikin apurahalautakunnan sijaan vakuuttaa tulevat lukijansa ostamaan kirja jo etukäteen?

Linda Liukas: Hello Ruby
Otava 2015

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Erilaisia tapoja perustaa perhe

Lastenkirja Meidän pihan perhesoppa kertoo neljästä erilaisesta perheestä. Mukaan ovat päässeet kaksilapsinen heteroydinperhe, yksinhuoltajaäiti lapsensa kanssa, hedelmöityshoidoin lapsen saanut heteropari ja kahden äidin lapsiperhe. Vilahtaapa lopussa vielä naapurin Etelä-Afrikasta adoptoitu poikakin. Tarina kulkee päiväkodista vuorotellen kunkin lapsen luokse yökylään pääsevän Pingviini Pontuksen mukana.

Kirja kertoo lapsille ymmärrettävällä tavalla miten lapset ovat saaneet alkunsa näissä neljässä perheessä. Itse en ihan vielä tällä tarkkuudella halunnut 4- ja 6-vuotiaille kuulijoille lukea kuinka se heteropari lapsen oikein saakaan aikaan vaan koitin vaivihkaa hypätä sänkykohtauksen yli. Tapa, jolla lahjasoluilla alkunsa saanut lapsi kertoo taustastaan kaverin luona kyläillessä tuntuu vähän teennäiseltä, mutta näinhän lapset asioista puhuvat. Muuten kirjassa on kivoja oivalluksia eri perhemuotojen eduista, kuten kahden äidin ja kahden tyttären perheestä, jossa kaikki pääsevät uimahallissa samalle puolelle, eikä kukaan joudu yksin saunaan.

Luettuamme kirjan pohdimme vielä hetken yhdessä miten lähipiirissämme on lapsia saatu aikaan. Erilaisia perheitä löytyy, mutta lopulta lapsia ei paljon tuntunut erilaisuus kiinnostavan. Kavereita kuin kavereita. Tämä kirja toimii kuitenkin myös kivana tarinana naapuruston lapsista, ja pääsi meillä pari kertaa iltasatutoiveeksi.

Riina Katajavuori, Riikka Toivanen ja Maiju Tokola: Meidän pihan perhesoppa
Kuvitus: Christel Rönns
Tammi 2015

Popular Posts

Sisällön tarjoaa Blogger.

Ota yhteyttä!

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *