Kaupunkikulttuurikoti

Ensi kosketukseni Katja Ketun tuotantoon tuli keväällä kun viereiselle yöpöydälle ilmestyi Piippuhylly ja kuulin maininnan Pietarista tapahtumapaikkana. Samoihin aikoihin olin lukenut Yöperhosesta ja se oli päätynyt kirjaston varauslistalle. Piippuhyllyn vapauduttua kävin sitten ensin sen kimppuun, kirjailijaan tutustuakseni.

Kyseessä on novellikokoelma, kertomuksia erilaisista piipuista. Osan tapahtumapaikkana Pietari, mutta oli niitä muitakin. Piippujen lisäksi tarinoita yhdistivät osin brutaalit seksikuvaukset, enkä aluksi oikein tiennyt mitä mieltä olin kirjasta. Tarinat veivät kuitenkin mennessään ja upposin surrealistisiin kuvauksiin. Myös kieli oli herkullista ja nyt harmittaakin, että tuli palautettua kirja kirjastoon ennen kuin tätä kirjoitan. Jäävät esimerkit tällä kertaa. Parasta kirjassa olivat tapahtumat Venäjällä, saivat muistelemaan Ketun siellä viettäneen pitempiäkin aikoja. Voi olla, että muistan ihan väärin, mutta minuun ainakin menivät ne kuvaukset täydestä. Vähän sitten harmitti kun yht'äkkiä ruvettiin puhumaan Hiekkanaisista, mikä oli niin absurdia eikä ollenkaan venäläistä, että tuli vähän petetty olo. Vaan niin sitten seuraava novelli taas palkitsi.

Yöperhosen pitkä varausjono sai minut valitsemaan äänikirjaversion. Tämä saattoi olla vähän huono veto, koska CD-soittimen sijainnista johtuen kuuntelin kirjaa lähinnä ruokaa laittaessa. Tällöin keskittyminen ei ehkä ole parhaimmillaan luku(kuuntelu?)kokemusta ajatellen. Tämä tarina ei kuitenkaan ollut yhtä absurdi ja rujon seksuaalinen, ellei Vovan osuuksia lasketa mukaan. Kertomus Sudenhampaan perässä raskaana Neuvostoliiton puolelle hiihtäneestä Irgasta oli mukaansatempaava. Vankileirillehän sitä loikkari tietenkin joutui, mutta tapasi matkalla Elnan, josta tuli kuin sisko. Samaan aikaan nykyhetkessä nuori nainen matkustaa Lavran kylään selvittämään isänsä kuolemaa ja pikku hiljaa nämä kaksi tarinaa kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Myös Piippuhyllyssä tavattu Aleksei Ignatenko löytyy Vorkutan gulagilta.

Jostain syystä Vovan (Vladimirin hellittelynimi) osuus häiritsi minua liian pitkälle menevänä. Muuten tuntui siltä, että tarina voisi olla totta, mutta salaliittoteoria tällä tasolla oli jotenkin liikaa. Erityisesti marilaisten elämään ja uskontoon liittyvät osiot olivat kiinnostavia - ja toivottavasti todenmukaisia. Ainakin luulen nyt tietäväni heidän tavoistaan enemmän.

Varovainen suositus Piippuhyllylle ja vahva suositus Yöperhoselle.

Katja Kettu: Piippuhylly
WSOY 2013

Katja Kettu: Yöperhonen
WSOY 2015